| Suomi tarvitsee uusia tuotteita ja uusia vientiyrityksiä – pk-yritykset liian pieniä |
| Arvo Tieto - Talous & Verotus | |||
| 10.06.2011 00:00 | |||
|
Suomi elää viennistä ja teknologiateollisuuden osuus siitä on 60 prosenttia. Nyt vienti on romahtanut. Tänä vuonna viennistä puuttuu lamaa edeltävään tasoon verrattuna 22 – 30 miljardia euroa laskutavasta riippuen. Suomi reagoi lainaamalla ja julkinen velka kasvaa ennätysvauhtia. Saavutamme velan määrässä kohta 1990-luvun huippukorkean tason. Tarvitaan uusia innovatiivisia tuotteita ja uusia vientiin kykeneviä yrityksiä. Isot toimialan veturiyritykset kasvavat ulkomailla. Niiden varaan ei Suomen tulevaisuutta voi kokonaan rakentaa. Nyt meidän tavaravientimme on näiden harvojen suurten yritysten vastuulla. Suuret yritykset tuovat lähes 90 prosenttia Suomen vientituloista ja pienten yritysten osuus on vain runsaat kymmenen prosenttia viennistä. Kilpailijamaissamme pk-yritysten osuus viennistä on selvästi suurempi. Tyypillisesti se on kaksinkertainen ja parhaimmissa maissa yli kolminkertainen.
Pienet yritykset toimivat tyypillisesti alihankkijoina. Siinä roolissa on pärjännyt hyvin, kun isot yritykset ovat kasvaneet Suomessa ja lisänneet ostoja myös suhteessa liikevaihtoonsa. Tilanne muuttuu kovaa vauhtia.
Suuret yrityksemme investoivat nyt voimakkaasti nopeasti kasvaville markkinoille, erityisesti Aasiaan. Samalla ne rakentavat näillä markkinoilla omia alueellisia toimitusketjujaan ja vahvistavat globaalia hankintaa myös Suomen yksiköissään.
Lue artikkeli kokonaisuudessaan Editor Helsingin sivuilta
|